Kategoriat
graafinen suunnittelu

Peligrafiikka

Vetoava graafinen ilme on yksi keskeisimpiä menestystekijöitä pelien kilpailussa, kenties jopa itse pelimekaniikkaa tärkeämpi. Peleihin liittyvälle graafiselle suunnittelulle on kasvavaa kysyntää.

Useiden muiden graafisen suunnittelun töiden kysyntä on melko vakio, tai jopa laskeva esimerkiksi tiettyjen painotuotteiden osalta. Moni kuvittaja saattaa siis miettiä laajentamista pelien suuntaan. Millaisia taitoja alalle vaaditaan?

Aikanaan pelinkehittäjät tekivät myös grafiikat itse, osittain johtuen pelilaitteiden teknisistä rajoitteista. Tekniikka on mennyt eteenpäin ja peliteollisuuden yritykset ovat kasvaneet. Tuotannossa on yhä enemmän erikoistumista.

Nykyisin, ainakin suuremman budjetin pelitaloissa taiteellinen suunnittelu ja varsinainen pelinkehitys eli konseptin tekninen toteuttaminen ovat eri henkilöiden vastuulla. (Vaikka tiiivistä tiimityötä toki tarvitaan.)

Keskimäärin pienemmässä start-up pelitalossa yksittäisen henkilön rooli on monipuolisempi, onhan pelejä tehty jopa yksin alusta loppuun. Usein pienetkin yritykset kuitenkin ulkoistavat osan toiminnoista, riippuen siitä mitä taitoja talon sisältä löytyy.

Aina siis peligrafiikoiden tekeminen ei tarkoita suoraa työsuhdetta pelifirmaan, vaan työtä voidaan tilata myös itsenäisiltä kuvittajilta. Esimerkiksi Kuvittajat ry:n portfoliohakemistosta voi hakea taiteilijoita erityisesti pelit-käyttötarkoitukseen.

Pelien graafiseen suunnitteluun osallistuminen ei välttämättä vaadi erityisiä ohjelmointitaitoja. Kuvittaja saattaa tehdä konseptointia kuten pelin hahmojen suunnittelua hyvinkin perinteisillä tekniikoilla, vaikkapa vesiväreillä tai savimallien avulla.

peligrafiikka työvälineet

Joskus pelin kuvittajista käytetään myös termiä 2D-artisti, erotuksena 3D-kehittäjistä jotka toteuttavat hahmojen mallinnuksen, animaatiot ja efektit kuten valaistuksen digitaalisilla työkaluilla.

Pelien graafisen suunnittelun termistössä on paljon samaa elokuvien kanssa. Puhutaan esimerkiksi storyboardingista eli kuvakäsikirjoituksesta jossa hahmotetaan pelin eri kohtauksia visuaalisesti.

Ja kuten elokuvien puolella, graafista suunnittelua liittyy myös pelin oheismateriaaliin ja markkinointiin. Peleille tehdään logot, virtuaaliset julisteet, verkkosivustot ja mainontaa eri medioihin.

Ja jos menestystä tulee, rajaton määrä oheistuotteita. Tästä paras esimerkki on varmasti suomalainen Angry Birds, jonka lintuhahmot piirsi alunperin Tuomas Erikoinen. Kuvat elävät nyt myös fyysisessä maailmassa.

Pelialan kuvitustöihin ei välttämättä ole tiettyä, teknistä vaatimuslistaa. Käytetyt ohjelmistot vaihtelevat projektin mukaan. Tietynlainen pelillinen ajattelu ja ymmärrys alasta on kuitenkin hyödyksi.

Peligrafiikasta järjestetään myös koulutusta, ja se on yksi audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinnon osaamisaloista.

Rahapelit kasvavana osa-alueena

Yksi pelialan voimakkaimmin kasvavista osa-alueista ovat erilaiset rahapelit. Näissä myös pelituotannon tahti on kova: isot pelintuottajat tuovat markkinoille uusia virtuaalisia kolikkopelejä jopa viikoittain.

Pelit ovat perusmekaniikaltaan yleensä verrattain yksinkertaisia, sillä ne perustuvat satunnaislukugeneraattorin tuottamiin tuloksiin. Usein uudetkin pelit perustuvat jo aiemmin julkaistuun mekaniikkaan ja ainoastaan visuualinen ilme uudistuu.

Tämä luonnollisesti tarkoittaa runsaasti kysyntää peligrafiikoiden tekijöille. Yksittäisellä nettikasinolla saattaa olla jopa tuhansien pelien valikoima, ja jo pelin pienen kuvakkeen houkutteleva ulkonäkö voi ratkaista pelaajan valinnan.

Nyt jos kasinopelit ovat vähemmän tuttuja, moni kuvittaja saattaa miettiä lähinnä automaattien hedelmäpelejä tai videopokereita, ja kenties ihmetellä mitä ”taiteellista” näissä yleensäkään on.

Rahapelit ovat kuitenkin menneet eteenpäin ja sinne on tullut yhä enemmän vaikutteita niin videopeleistä ja 3D-elokuvista. Tunnettuja alaa visuaalisesti eteenpäin vieneitä yrityksiä ovat muun muassa ruotsalaistaustaiset NetEnt ja Yggdrasil.

Molempien näiden pelifirmojen työtä voi nyt ihailla myös Veikkauksen nettikasinolla. (Ja toki pitkään ne ovat löytyneet monien muiden suomenkielisten nettikasinoiden valikoimasta.)

Yhtenä esimerkkinä siitä miten korkeatasoista nykyinen graafinen suunnittelu online-kolikkopeleissä on, voi pitää Yggdrasilin Vikings-pelisarjaa.

yggdrasil vikings peli
Kuva Yggdrasilin Vikings Go Wild-kolikkopelistä

Tähän sarjaan kuuluu kolme peliä: Vikings Go Wild ja jatko-osat Go Berzerk ja Go to Hell. Kauniisti piirretyt hahmot kasvavat tarinan myötä, ja ensimmäisen osan tyttö on viimeisimmässä jo kokenut sotaveteraani.

Pelin erikoisominaisuuksia höystävät näyttävät 3D-animaatiot, ja myös äänimaailmaan on panostettu. Kokonaisuus vie lopulta yksinkertaisen ”hedelmäpelin” aivan uudelle tasolle, ja on hyvä esimerkki siitä miten ulkonäkö vaikuttaa pelikokemukseen usein teknisiä seikkoja enemmän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *